sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Vanhoja ja uusia valmistuneita

Viime vuoden puolella innostuin kovasti Cityscape (rav.link) mallista ja eipä muuta kuin ottamaan puikoille. Omasta lankavarastosta löytyi vanhaa sorttia olevaa viininpunaista Nallea ja uutta sorttia mustaa aloe-Nallea. Ja tällainen siitä tuli:

SDC11015
Lanka: Novita Nalle viininpunainen ja Novita Nalle aloevera musta.
Malli: Cityscape Twist collective fall 2010

Kuva otettu tänä aamuna ulkona lumella. Paremmin väri ja kuviot näkyvät tässä kuvassa.

SDC11017

Tästä kuvasta näkyy myös ongelmakin. Sen verran muokkasin etten uskaltanut neuletta ruveta leikkelemään niin kuin ohjeessa oli vaan tein tasona. Seuraavan kerran kun teen tämän (koska aion tehdä uuden tällaisen takin) niin teen pyörönä ja leikkaan. Ongelma on kuitenkin langassa. Uusi Nalle on ohuempaa ja "löperömpää" ainakin minun mielestäni. Neuloessa jo tunsin sen mutta ajattelin ettei se haittaa, mutta toisin kävi. Mustat osuudet ovat venahtaneet harvan oloiseksi ja yläosa pussittaa. Toki kirjoneule hiukan vetääkin koska en ole sitä tottunut tekemään. Tämä takki siis odottaa hellää pesukonekeikkaa josko se auttaisi. Vai onko teillä jollain jotain ehdotusta pussituksen poistamiseksi ? Ja lisää langasta johtuvia ongelmia. Tämä takki on ihana mutta päällä se on ollut kuitenkin vain vajaa 10 kertaa. Hihat ovat nyt jo tällaiset kyynärpäistä.

SDC11018

Mutta toisaalta takki istuu päälle mainiosti ja kuvio on mielestäni oikein onnistunut, joten tykkään kyllä. Ongelmista huolimatta.

Ompelukonekin on hurissut ja on tullut opeteltua uutta. Neidille 1,5v on mukavaa tehdä uusia vaatteita koska lapsille on ihania kankaita.

SDC11019

Pilvipaita ja perushousut

Malli: Papana paita Ottobre 4/2010 koko 92
Kangas: Liila interlock Ikasyristä

Malli : Anis trikoohousut Ottobre 1/2010 koko 92
Kangas: Tumman liila velour Eurokankaasta

Sekä huppari

SDC11020

Malli: Mäyrä-huppari Ottobre 4/2010 koko 92
Kankaat: Pilvi-interlock hupussa ja muuten tumman liila velour